Karannut

Minne matka, pieni prinsessa,
ihan yksin vilkkaalla kadulla?
Missä käsi johon tarttuisit,
kun jatkat matkaa juoksuaskelin?


Tää on tositapahtuma. Se meni jotenki näin:

Päivänvaloa, hiekkapölyä ja hymyilyfiilis. Hämeenkadun liikenne saa meluta, enkä edes huomaa.
Huomaan sivusilmällä joitain ihmisiä, pitkiä, lyhyitä, parrakkaita, kulkemassa vastaan.
Kadunkulmassa lapsi hymyilee, arviolta kaksivuotias, ottaa pari juoksuaskelta, kääntyy, mutta jatkaa edelleen poispäin. Katson pientä tyttöä hetken ohi kävellessäni, toisen hetken, jotain puuttuu... kukaan ei seiso vieressä, kukaan ei seuraa perässä. Joku muukin on huomannut, havaitsen viivästyneitä katseita lapsen ympärillä.
Pysähdyn kääntyäkseni jo takaisin, kun ohi pyyhältää isähahmo ja kaappaa lapsen syliinsä. Kulman toisella puolen seisoo helpottuneen näköinen nainen. Ai se oli teiän pieni vaeltaja, huikkaan ja nainen nyökkää hymyillen. Hyvä että löyty.

Vastaantulijoita

Nostan katseeni kenkäni kärjistä, asfaltista, tupakantumpeista ja pikkukivistä.
Kohtaan katseen, ehkä hymynkin, kiinnostuneen ilmeen, sekunniksi.
Kohtaan uuden, vielä toisenkin. Haluan vajota kuvitelmaan ihan pieneksi hetkeksi.

Jokainen joka silmiin katsoo, on hetken minun.
Sen pienen hetken, vain yksin minun. Ei kenenkään muun.

intro

Oon lukenu sun tekstejä, se sano, saako käyttää?

Hämmennyn, en oo koskaan ajatellu tekeväni sanotuksia.
Tai hetken oon, mut hylänny sen ajatuksen. En osaa, päätin sillon, enkä koskaan edes kokeillu.

Ei kai ne sovi, vastasin, mut saa käyttää.

Jäin miettimään asiaa.

Päätin kokeilla. Tää on nyt se kokeilu.

Näillä ei oo ääntä, eikä näille ehkä koskaan ääntä tuukkaan.
Mut se ei tee näistä yhtään sen vähemmän todellisia.

Yksin haaveillen

Uudet korvikset, laitan ne korviin ja hymyilen peilikuvalle.
Lisää poskipunaa, sitä oranssia, vielä samaa silmäluomille.
Kesähame, joko on lämmintä, kysyn vaikka jäänkin sisälle.
Pyörähdän vielä kerran, ja istun haaveilemaan yksin sohvalle.

Joskus jossain, ei tänään, kohtaan jotain lupaavaa. Jotain, mikä saa nauramaan.
Tänään saan vain olla hiljaa, tai puhua, eihän kukaan kuulekkaan.
Paljonko tarvitaan aikaa, rauhaa tai mitä vaan, mikä tuskan puhdistaa?

Joskus jossain, ei tänään, tapaan jotain ihanaa. Jotain, mikä hengityksen salpaa.
Tänään saan vain olla paikallaan, tai tanssia, eihän kukaan katsokkaan.
Paljonko tarvitaan iloa, onnea ja luottamusta, jos ne tuskan puhdistaa?

Joskus jossain, ihan takuulla, seuraan jotain rakasta. Jotain, kenen luona olen kotona.