Sade on hiljaisuus

Pisaran saan poskelle.
Katson ylös, aurinko on piilossa.
Toisen pisaran käsivarrelle.
Hymyilen, sadekuuro on tulossa.

Sata pientä pisaraa sateenvarjon päällä.
Tuhat pientä pisaraa vesilammikossa.
Sade yltyy, hengitän syvään, olen kotona täällä,
keskellä vaalean verhon, piilossa kaikelta turhalta.
Hiljaisuudessa.

B-osa

Jotku asiat ei valmistu koskaan. Luulen, että nuo sanat ilman ääntä ei koskaan päädy uudelleen pöydälle, vaan jää tänne keskenerästen arkistoon, täsmälleen siihen muotoon ja yhtä keskeneräseksi, kun ne alun perinki kirjotin. Niin paljon ku maailmassa on kiinnostavia asioita, ja yhtenä niistä muodostaa kauniilta kuulostavaa sanaleikkiä, ei miulla ehkä oo sittenkään motivaatiota kiinnittää aikaani juuri siihen.

Monet muutkaan asiat ei valmistu koskaan. Jottei ne, eikä tää blogi menis ihan hukkaan, voisin julkasta niitä keskeneräsiä täällä. Alottamattomia, alotettuja, puolitiessään, umpikujassa, viimeistelemättömiä ja kaappiin unohtuneita.

Irrallaan

Saanko vain kävellä tässä vierellä
ilman, että tartun sinua kädestä?
Jos vain voitais jutella
ja vaihtaa ajatuksia.

En muuta halua.
En sinua halua.
En mitään tän suurempaa halua.

En koe ikävää, koita ymmärtää.

Vielä yks

Huomenna, sen lupaan,
huomenna lopetan.
Eihän tuota usko enää kukaan,
minua et ainakaan vakuuta.

Liian monta pettymystä.
Luotin ja uskoin, yhä uudestaan.
Ei enää ole luottamusta.
Tämänkö palkaksi rakkaudesta saan?